torstai 13. huhtikuuta 2017

Noidan matka kohti pääsiäistä jäi vähän lyhyeksi...

...sillä se oli epähuomiossa (tai jostain muusta syystä?) lentänyt luudalla päin seinää. Siinä se todennäköisesti nenä vääntyneenä valitti särkeviä jäseniään. Tai mistä minä tiedän, en kuullut, mutta Keke sen sijaan ensi järkytyksestä selvittyään tuntui kuuntelevan ja tutkiskelevan hyvin tarkkaan noidan suuntaan.

Oltiin lähdetty siis reippaalle kävelylenkille Keken kanssa. Alkumatka oli Keken osalta sujunut oikein rennoissa tunnelmissa, vaikka saikin järvenpään ratsastusseuran tuntiponit sekoamaan toden teolla kentällä (jossa ne siis olivat viettämässä vapaitaan) ja vaikka kaivonkansi, roskapönttö sekä työmaa-nauhat hiukkasen kummitteli silmäkulmissa.
Saavuttin vanhiksen pihaan, jossa ollaan oltu useita kertoja ilahduttamassa pieniä ratsastajia. Tänään piha oli selvästi noiduttu. Leikkipaikka oli _uskomattoman_ hurja, eikä se ollut siinä ennen ollut... ei ihan varmana ole ollut, mietti Keke. Ilmoitustaulukin ihan varmana uhkasi vähintään kaatua päälle ja kun vanhankylän kartanosta tuli asiakkaita ulos ovesta, oli pysähdyttävä tukevaan haara-asentoon että ei lähde jalat alta. Mutta kun pienen ponin korviin kantautui ihailevia kommentteja, niin ryhtiäkin pystyi jo vähän korjaamaan.
Matka jatkui tasasen hitaasti, eka jännitettiin ikivanhaa viinikellarin suuta, joka oli ponin mielestä myöskin juuri äskettäin siihen taiottu ja lopulta katse osui pytingin puodin seinässä viruvaan noita-akkaan. Noita-akkaa tarkkailtiinkin ihan hyvä tovi. Vähän pöristiin ja päristiin, nostettiin päätä ja laskettiin päätä, otettiin epävarmoja ristiaskelia kaikkiin ilmansuuntiin ja lopulta päästiin jatkamaan matkaa.
Hupsista...
Lähdettiin kävelemään sairaalan takaa lähtevää uudehkoa kävelytietä järvenrantaa myötäillen ja säännöllisin väliajoin pidin terapeuttisen puheen Kekelle milloin mistäkin jännityksen aiheuttajasta. Lopulta tulimme asuinalueelle jonka kapealla kujalla työskenteli kaksi työkonetta. Kaivuri kaivoi kauhalla maata ja traktori piti julmettua meteliä työntäessään kauhalla hiekkaa asvalttia pitkin. Se peruutti ketterästi, iski kauhan maahan ja työnti hiekkaa tienposkeen ja taas peruuttiketterästi jne. Mietin että helkutti, joudunko nyt kääntymään takaisin ettei jätetä puumerkkiä kenenkään mersun kylkeen. Tie on kapea ja penkereillä oli autoja parkissa, joten jos Keke päättää todella pelästyä, kavion jälki tulee löytymään jonkun autosta.
Keke ei kuitenkaan näyttänyt edes huomaavan koneita, joten lähestyin koemielessä traktoreita. Ei mitään. Lähestyin. Poni kulki päättäväisesti eteenpäin, joten päätin luikahtaa ponin kanssa työmaan ohi heti kun traktorikuski huomaa meidät. Ja niin me ohitimme ainoan itsestäni jännittävän paikan, josta poni ei toden totta tuntunut piittaavaan yhtään mitään. Siis miten poni voi pelätä avautuvaa ovea, mutta ei kahta työkonetta!?
Suojatiellä autoilijat antoivat tietä ja vilkuttelivat meille.
Loppu matka sujui taas rennosti. Takaa kovaa päristelevä mopo oli vähän hurja, mutta vain vähän ja takaan päin tulevat pyöräilijät taasen osasivat kohteliaasti viheltää, joten niitä ei tarvinnut pelästyä yhtään!
Joku pysähtyi kysymään onko Keke ori, kun on niin kovin komea<3


Kotipihaan saavuttua askel tiheni ja pulssi kiihtyi ponilla, koska PÄIVÄHEINÄT odottivat syöjäänsä.
Miten nämä otukset osaakin olla näin ihania?<3

2 kommenttia:

  1. Teillä on ollut vaiherikas kävelyretki, urhea Keke. Ihana tuo noita, empä ole koskaan nähnyt tuosta suunnasta lentävää noitaa:)

    VastaaPoista
  2. Saa nähdä onko noita vielä ensi kerralla seinässä ja mitä Keke siitä sitten sanoo.

    VastaaPoista